lauantai 15. elokuuta 2009

Viikon korttiaskarteluja


Viikon mittaan olen askarrellut vähän kortteja. Ensiksi syntyivät tällaiset kukkakortit. Kukat ovat tapetinpalasta. Samaa tapettia oli lapsuudenkotini seinillä vuosia sitten. Äiti oli säästänyt ylijäämäpalat ja käärinyt viime synttärilahjan tapettiin, jonka nyt sitten hyödynsin uusiokäyttöön. Näitä syntyi kymmenisen kappaletta.


Seuraavaksi taisin askarrella kolmisenkymmentä joulukorttia. Tässä muutama esimerkki. Kuvat on leikattu irti kahden joukukalenterin luukkukohdista, joten erilaisia kortteja oli lähemmäs kaksikymmentä. Ihan kaikkia kuvia en kelpuuttanut.



Joulukorttien jälkeen tein sarjan sinisiä kortteja, joissa yksi reuna on käsintehtyä paperia. Kuvauskärsivällisyys ei oikein päästä korttien värejä oikeuksiinsa, ovat syvemmän sävyisiä. Väritin kortit ihan puuväreillä, kun en raaskinut ostaa mitään uutta. Vähän hailakoita niistä tuli. Toisissa on lehdistä leikattuja kuvia. Nauhat korteissa on kierrätyskamaa paitojen ripustuslenkeistä. Tässä esimerkkejä:







Viimeiseksi puoli tusinaa erilaisia enkelikortteja. Kuvat on kierrätystä vanhasta seinäkalenterista. Tässä yksi esimerkki:

Ei kommentteja: