maanantai 5. huhtikuuta 2010

Mä osaan ompelukonettakin käyttää!



Viime vuoden olen oikeastaan yksinomaan neulonut käsityöni. Ompeleminen on tuntunut niin yksinäiseltä ja aikaavievältä, kun samalla kerralla ei voi puuhata muuta niin kuin neuloessa. Selailin kuitenkin käsityölehtiä, inspiroiduin ja päätin kerrankin päästä helpolla: piirtäisin kaavat lehdestä, enkä muokkaisi omiani.




Ja niinhän se olikin helppoa. Helppoutta lisäsi sekin, ettei malli ole turhan tarkka. Kaavat leikkasin yhtenä iltana, toisena kankaat ja sitten surautuin mekon kasaan yhtenä iltapäivänä.




Ohje mekkoon löytyy Modasta (3/2008), ja mekon voi tehdä myös hihattomana. Tähän hihalliseen meni kangasta 1,7 m (isompiin kokoihin 2 m). Itse käytin stretchpuuvillaa, jossa oli 97 % puuvillaa ja 3 % elastaania. En jaksanut alkaa silitellä pellavaista kangasta joka pesun jälkeen, ja pelkkä puuvilla mustana vaikutti vähän haljulta niissä valikoimissa, joita katselin.




Eri asusteilla mekosta saa hieman juhlavammankin. Edellisissä kuvissa on kirpparilta aikoja sitten löydetty vyö, jota en ole vielä kertaakaan käyttänyt. Tässä kuvassa taas on Toisen äidiltä saatu tuliainen kaukaa idästä. Uudet helmet sopivat sen kanssa hyvin. Kaikkein parasta mekossa on kuitenkin se, ettei se ole yhtään vaatekaappini näköinen, mutta silti se tuntuu omalta. Tykkään siitä, että mekko on siistin näköinen, mutta silti mukava.

4 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Kiva mekko,
Minäkin juuri siivosin ompeluhuoneen, jotta saisi jotain aikaseksi. Neulominen on vaan niin paljon helpompaa ;-).

Sani kirjoitti...

Tosi hieno mekko :)

Kotikutoista kirjoitti...

Kiitokset kehuista molemmille!

Minna kirjoitti...

Ihana! Keväisin mullakin alkaa aina ompelukärpäset surista.