torstai 5. tammikuuta 2012

Joulukortti

Joulukortti oli tänä vuonna sininen. Kartongista leikkelin korttipohjat ja painelin leimasimella enkelit. Kuumaliimalla nauhaa kiinni ja rusetille sekä dymolla teksti. Sisäpuolelle liimasin myös paperin, jottei nauhan päät jää rumasti esiin.

Joulukuusen alle piti kiireesti hankkia joku liina, kun sellaista ei aiemmilta vuosilta ollut. Kangasvarastoilta löytyi Tampellan kirpparilta hankkimaani kangasta. jota käytin myös joululahjoihin.


Joulukuusi viskattiin remontin tieltä menemään, joten otin sen talteen tänne vielä hetkeksi. Aion ensi vuodeksi leikellä liinan alle vielä liukuestettä pöytäliinojen alle tarkoitettavasta huovasta (täältä), jossa toinen puoli on siis muovia. Tuo kangas on niin ohut, että siihen tarvitaan jämäkämpi alle. Päällikankaan voi sitten vain vaihtaa asettelemalla, jos kullan kimallus ei enää miellytäkään.

Ei kommentteja: