torstai 8. marraskuuta 2012

Eroon vanhoista sohvatyynyistä

Kauan se aina ottaa yksinkertainenkin projekti. Puolet sohvatyynyistä sain vaihdettua jo aikaisemmin, mutta puolet jäi vaihtamatta. Olen yrittänyt löytää sopivanväristä vihreää, mutta oli aika vaikea saada samanväristä kuin noissa aikaisemmissa tyynyissä. Toinen toivoi, ettei kangas kiiltäisi, mutta kun muut ei ollut yhtään yhteensopivia. Saavat kuulemma silti jäädä.


South face -satiinikangasta (60 % puuvilla, 40 % polyesteri) otin kaksi tyynynmittaa eli 85 cm. Toiseen tein ohuita vekkejä kahdelle puolelle etupuolta ja toiseen kahden sentin paksuisia laskoksia toiseen reunaan. Vekit on siis ommeltu oikealta puolelta, laskokset nurjalta. Tyynyissä on jälleen vetskarit pesemisen helpottami-seksi.


Ei kommentteja: