lauantai 22. elokuuta 2015

Ruokailun oheistuotteita

Kun me vanhemmat saadaan syöttää, tällaiset pienet ruokalaput riittävät oikein hyvin estämään sotkun. Kirahvikangas on Myllymuksuilta, pappakalsari Wienistä (Komolkasta), muovimopo (Nopo) ja kesämaisema (Kesäilo) Sampsukasta.



Tummissa takakankaana on vanha huovuttunut villakangashuivi. Se oli just noiden lappujen levyinen ja siitä sai viisi taustaa (muutama ruokalappu meni harjoitteluksi). Kesämaiseman takana on valkoinen fleece. Paksujahan nuo ovat, mutta ei mene ohi suun menneet juomat läpi.

Kaava on jostain vanhasta ruokalapusta vapaalla kädellä hieman suurennettu sen mukaan, kuinka paljon näitä jämäkankaita on ollut.  Kun tarran laittaa kiinni, lappu saa hieman muotoa.


Sisko halusi konsultaatiota ompelujutuissa (mä en kyllä huomannut auttaneeni), ja samalla sain tehtyä hänen kavennetusta suihkuverhostaan (Ikea) sormiruokailuun sopivia ruokaessuja. Kokopituudesta lähti just kaksi, kun toisesta jätti etutaskun pois ja teki pientä palapeliä takaosan kanssa. Malli on käsivaralla piirretty. Etu- ja takapuoli ovat samanlaiset, paitsi kaarsin keskellä sekä kaula-aukkoa, että helmaa. Hihoihin laitoin kuminauhat.



Näissä kanttina FOE-nauhaa, jonka huomasin estävän tarrakiinnityksen. Kiinnitarttuessaan aika mukavasti repäisee osan joustolangoista mukaansa. Laitoin siis nepit, jotka nekin oli pakollista kohdistaa aika tarkkaan, etteivät revi tuota kangasta. Suihkuverho näyttää olevan tosi herkkää tuntumanapaksuudestaan huolimatta. Reikiä tulee jo pelkästä katseesta, että seuraavissa en ehkä yritä säästää, vaan tilaan ihan oikeaa kangasta.

Ei kommentteja: