lauantai 26. syyskuuta 2015

Minikokoa

Ehdin vasta suuntautua ajatukseen, että jotain pitäisi ystävälle keksiä, kun esikoinen on tulossa maailmaan. Sitten sain viestin, että lapsi päättikin tulla kuusi viikkoa etuajassa. Yleisesti olen sitä mieltä, että ihan pieniä vaatteita ei kannata hirveästi tehdä, kun ne jäävät niin nopeasti pieneksi, mutta jos tulokas on reipas kaksikiloinen, vaatteiden hankkiminen alkaa vain olla niin vaikeaa, että ihan pikkukokoja kannattaakin lähteä puuhaamaan. Hieman kiirehän näiden kanssa tuli, kun halusin heti antaa vanhemmille.


Normaalikokoiset sakset antavat jotain käsitystä siitä, kuinka pieniä näistä tuli. Varsinkin nuo bodyt tuntuivat niin pieniltä, että mahtunevatko päälle? Haaroihinkaan ei mahtunut kuin yksi neppi! Tuore isä vakuutteli, että taitavat olla oikean kokoisia. 


Housuissa ja potkareissa on kaikissa terät, jotta lämpö pysyis pikkuisella. Samoin bodyihin ja paitaan laitoin kääntöhihat. Taas jouduin vaivaamaan sitä avaruudellista aivopuoliskoani, mutta tulihan se muutaman purkamisen jälkeen. Ensimmäisessä bodyssa on puolitettu vinonauha ommeltu ohueksi nauhaksi, kahdessa jälkimmäisessä Tokmannilta ostettua kapeaa kanttinauhaa (sitä sai etsiä!).


Yritin kovasti tehdä mahdollisimman kapeita saumoja, mutta kun tuntui, ettei mun saumurista lähtenyt! Tuollaisissa pikkuriikkisissä se kapeinkin tuntuu niin jättimäiseltä. Kolmen setin lisäksi tein unipussin, johon sain muutaman Kam-nepin käytettyä. Ne oli kyllä hieman hutiostos, joten tungen niitä joka paikkaan, johon ne vain käyvät.


Kankaat ovat vanhoista projekteista. Ekan kuvan body ja housut, tokan kuvan paita ja housut, kolmannen kuvan body ja potkarit. Neljännen kuvan unipussikankaasta tehdyt asiat tulossa, kun ehdin kuvata ja kirjoitella. Ohjeet tein kaikkiin pienentämällä silmämääräisesti pienimpiä vaatteiden kaavoja, mitä talossa oli.

Ei kommentteja: