maanantai 11. tammikuuta 2016

Peruspökät ja minit (PP-sarja)

Tällaiset peruspökät pienelle vauvalle eivät vie ihan hirveästi kangasta. Nämä on tehty kahdesta osasta eli sivusaumoitta. Takapuolen yläreuna kohoaa hieman ylemmäksi kuin etupuolen. Resoria tuntuukin sitten menevät paljon tuohon itse kankaaseen nähden. Isommalle uskaltaa jo enemmän saumoja, joten housut voi koota neljästä lähes identtisestä palasta. Muistaakseni olen kaavan piirtänyt vain joistain valmishousuista. Ei se ole niin tarkkaa, kun vastasyntyneellä saavatkin pusssitttaa. Näissä isoimmissa housuissa koko on pauttiarallaa 56 ja resori on muistaakseni Royal kestoilta. Ja Paapiin Myyryhän se siinä rokkaa.


Tein myös neljät pienemmät eli koon 44. Taas tuli sellainen tunne, että eihän näihin voi edes keskonen mahtua, mutta kaveri kehui saamastaan paketista varsinkin housuja pitkäikäisiksi. Noin niin kuin suhteellisen.  Mietin kyllä edelleenkin saumojen paksuutta, mutta kun mun saumurista ei vain saa mitenkään hirveän kapeita. Ehkä pitäisi opetella se kolmen langan tikki, jos se olisi tällaisiin vauvanvaatteisiin kevyempi. Nyt sitten pitää löytää tarpeeksi isoja nukkeja tai tarjota näitä sairaaloihin. Tiedättekö, ottavatko sairaalat näitä vastaan?

Ei kommentteja: