perjantai 14. lokakuuta 2016

Helpot taaperon hupparit

Joskus saan sellaisia raivokohtauksia, jotka kohdistuvat liian täysiin kangaslaatikoihin, että saksin kankaita lähes silmittömästi. Onneksi OB:n Dinosaurissa (3/2014) ei oikein voinut mennä pieleen. 


(Pehemiältä ostettu?) Discopupu on niin ihana kangas, vaikka harmaa onkin! Ja silti hieman vaikea pienelle ihmiselle, kun nuo kuviot on niin suuria. Tein kokoa liian ison hupparin (98), ja sitten heti seuraavan kimppuun, kun ei tätä säkkiä voi ottaa käyttöön. Mutta onneksi tässä vaiheessa ei tarvitse enää sydän kurkussa pelätä vuodenaikojen osumista oikeaan pituuteen.



Samalla kaavalla ja vimmalla kävin Betoniromun kimppuun (Käpynen), mutta muutaman sauman jälkeen epäilykset osuivat oikeaan: on liian lirua huppariin. Mikä siinä onkin, että sellaisia paksuja kankaita saa oikein metsästää? Onneksi olin tilannut Kangaskapinasta collaria, jolla sitten samaisen paidan vuoritin hieman isommalti kokonaan. Jäi siinä sivussa sitten resoritkin pois, kun en halunnut enää kolmatta väriä.

 

Unohdin tietenkin ottaa poisjättämisen huomioon, mutta onneksi leikkaan melkein aina varuiksi vähän pidemmät hihat ja helman. Lisäksi leikoin kankaat muuten ilman saumavaroja, jotta tämä huppari olisi käytettävissä heti. Hihat ovat kahdesta palasta, kun muuten mun puolimetrinen ei olisi riittänyt. Helman neulaaminen ei mennyt ihan nappiin, mutta koska olen laiska purkamaan tai pistelemään, päädyin ompelemaan tuplatuplatikin. Kukas näistä virheistä tietäis, jos en kertois?

Ei kommentteja: