keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Kaksi kaavaa liittoutuu

Olen kovin tykästynyt OB:n Panda-kaavaan (3/2016). Muokkasin siitä omalle pojalle pitkähihaisen version, joka oli valmistuessaankin jo vähän nafti. Muokkaamisesta oli kuitenkin liian paljon aikaa, kun tein tämän paidan pojan kaverille synttärilahjaksi, etten muistanut leventää ollenkaan.


Kuvien ottamisen jälkeen lyhensin helmaa vielä käänteen verran, jottei paita olisi niin epäsuhtainen. Hihojen pidentämisen lisäksi laitoin aika tiukkaan pääaukkoon halkion etusaumaan. Yritin kovasti kiinnittää siihen neppareita, mutta jostain syystä en saanut niitä pysymään. Kenkiä jalkaan vetäessä tein hätäisen päätöksen tarranauhakiinnityksestä. Luovaa tai täysi katastrofi. Kai siihen on jokin syy, ettei tarranauhaa käytetä sisävaatteissa?


Kolmas suuri muutos oli taskun upottaminen sivusaumaan. Sen kaava on OB:n Stardust-hupparista (4/3013), mutta kyllähän tuollaisen pyörylän itsekin piirtää. Kanttaamalla ja kaksoistikkauksella taskusta tuli mun mielestä tosi kiva lisä paitaan. 


En tajunnut ottaa taskusta lähikuvaa, mutta se on samanlainen kuin tulevan postauksen hupparissa.

Ei kommentteja: