lauantai 8. lokakuuta 2016

Kauluri

Otin  neulotusta kaulurista summittaiset mitat ja leikkasin merinosta välikausikaulurin. Innostuin tilaamaan lisää merinoa Kangaskapinasta, kun sen ompelu oli vain niiiin helppoa, että tein poikaselle myös tummemmat kerrastot alle. Nyt 150:n sentin palasta sai kuitenkin vain kahden pökät, yhden paidan ja sitten nämä kaksi kauluria. Olisi ehkä kannattanut tehdä kaksi paitaa ja yhdet pökät, mutta saahan tuota kangasta lisää.



Toisen kaulurin tein kauttaaltaan kaksikerroksisena (alempi),ja toiseen tein tuplana vain kaulaosan (ylempi). Ajattelun ohittamalla sain tuosta vuoritetusta mallista ensin jonkinlaisen kypärämyssyn tapaisen, mutta purulla ja pienellä määrällä keskittymiskykyä siitä tulikin kauluri. Sen sijaan yksikerroksisessa jaksoin kokeilla saumuri differentiaalisyöttöä etukäteen ja, ai että tuli siisti!


Hieman iso tuo rintaosio on kaulukseen verrattuna, mutta eipä heti tuule jostain raosta. 

Ei kommentteja: