perjantai 21. lokakuuta 2016

Joululahjat, osa 1: Tuntemattomille vesille

Mulla ei tietääkseni ole Kalajokeen minkäänlaisia yhteyksiä, muuta kuin nyt nää sukat. Mallin olen halunnut neuloa monta vuotta, mutta aina vain olen päätynyt siihen perussukkaan. Nyt ajattelin, että joululahjaksi voisi raitasukkien sijaan tehdä muotoja. Katsotaan, miten aika antaa myöten, mutta ainakin nämä ensimmäiset ovat nyt valmiit.


Blogiin tohdin ne jo laittaa, koska saaja tuskin tätä lukee tai ainakaan ei osaa yhdistää minua ja tätä blogia.

Täytyy kyllä sanoa, että ohje on harvinaisen selkeä. Jos on kerran sukat tehnyt, niin ei tässä varmaan jää kyselemisen varaa kellekään. Ihanasti Tiina on laittanut molempien sukkien kaaviot erikseen, eikä tokaissut vain "tee peilikuvana". Ainoa, mitä jäin ihmettelemään, oli pitikö varren joustimeen kutoa nurjatkin takareunasta. En tiedä, onko sillä väliä ylipäätään, mutta ainakaan ei ollut väliä, kun kummatkin sukat vain teki samalla tavalla.


Lankana oli Novitan Nallea (246) ja puikot kolmosen. Aika tiukoille meni tuon kerän kanssa, mutta tulihan ne just siitä 100 grammasta. Koko on ehkäpä sellainen 38-39. Jotenkin lanka tuntui tosi nuhjaantuneelta jo puikoilla ja malli näyttää kurttuiselta neulottuna, mutta jälkimmäinen ainakin korjaantui jalassa. Jos itselle jaksan tehdä, voisin jättää ympärysmitasta vielä muutaman silmukan pois.


Ei kommentteja: