sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Varavaatteiden pinoon

Mä luulen, että tein tämän Dinosaurin kaavalla, mutta ainakin samalla vimmalla kuin muut hupparit. Tässä ei nyt oikein visio ja toteutus kohdanneet toisiaan. Halusin jotenkin ehdottomasti tuon pesukarhun johonkin kodin ulkopuolellakin käytettävään vaatteeseen yökkärin lisäksi, mutta tästä tuli vähän sekava. 


Kuvittelin, että Mutturallan Stripesit (Jyväskylän kangaskauppa) tukisi tuota pesukarhua, kun ne on samanlaista kynänjälkeä, mutta lähinnä tulee vankikarkuri mieleen. Samaten sommitellessani pesukarhu näytti vähän irralliselta keltaisella taustallaan, joten jämäpalasta tein sille taskunvirkaa toimittavan ruohomaton, mutta taitaa sekin vain sekoittaa pakkaa.


No onneksi voin epäonnistua about kymmenen pesukarhun verran vielä, koska Kangashamstereilta ostettua Racoonsia on vielä jäljellä, eikä kuvion koko oikein muuten passaa näin pienelle ihmiselle.

Ei kommentteja: